Turvallisuuden tähden

Ajattelitko, että nyt lipsahti filosofian puolelle; Turvaguru puhuu pehmeitä ja stratosfäärisiä asioita? Oikeasti turvallisuuden määritelmän ymmärtäminen on avain oikeanlaiseen varustautumiseen uhkia vastaan.

Miten sinä määrittelisit turvallisuuden? Onko se pelon aiheen puuttumista vai varmuutta arjen rutiinien jatkumisesta? Onko se vyön ja henkseleiden yhtäaikaista käyttöä vai vartiokoiran omistamista? Kyllä ja ei.

Yleinen määritelmä turvallisuudelle on, että turvallisuus on uhkien ja vaarojen poissaoloa. Siitä kertoo esimerkiksi Wikipedia. Mutta minä olen toista mieltä. Turvallisuus ei ole negatiivinen määre uhkille tai vaaroille. Minä hajotan termin objektiiviseen ja subjektiiviseen turvallisuuteen.

Objektiivinen turvallisuus

Lähestytään asian ydintä kuvauksella autosta ja turvavälistä. Kun maantiellä turvaväli on riittävä, kuljettaja pystyy pysäyttämään auton yllättävässäkin tilanteessa turvallisesti ilman kolaria. Riittävä turvaväli on helposti määriteltävissä kelin ja ajonopeuden mukaan. Turvaväli on siis mitattavissa mutta se muuttuu olosuhteiden muuttuessa.

Niin on myös objektiivinen turvallisuus. Se on “turvaväli” ei-toivottuun tapahtumaan tai tilanteeseen. Käytännössä se on varustautumista sopivin välinein näköpiirissä oleviin uhkiin. Murtohälyttimet, palovaroittimet, kulunvalvonta, ovien lukitus, kameravalvonta ja kosteusvahdit ovat ilman muuta tämän turvallisuuden lajin palikoita.

Teknisen suojauksen lisäksi objektiiviseen turvallisuuteen vaikuttaa omat tekemisemme. Kun lapset eivät nouse tuntemattomien autoon, tietokoneen käyttäjä huolehtii virusturvasta, ravintolailtaa viettävä ei pidä lompakkoaan takataskussa ja katua ylittävä tekee sen vain vihreän valon palaessa, niin silloin oma toiminta edesauttaa turvallisuuden toteutumista.

Vaikka kyse on objektiivisesta - mitattavasta - turvallisuudesta, siinä voidaan sortua ylilyönteihin. Palataan kuvaukseen auton turvavälistä maantiellä. Sopiva turvaväli luo turvallisuutta, mutta tolkuttoman pitkän turvavälin pitäminen hidastaa omaa matkantekoa ja haittaa muuta liikennettä. Silloin turvallisuus alkaa olla rasite, joka kääntyy itseään vastaan.

Käytännössä ylilyönti voisi ilmetä esimerkiksi siten, että nakkikioski vuorataan rosteriteräksellä, ovet ja ikkunat panssaroidaan, oveen laitetaan kulunvalvonta, sisälle ja ympäristöön kameravalvonta ja tietenkin murtohälytin sisätiloihin sekä ympäristöön aita. Ja sitten se kioski siirretään Himalajalle. Ei varmaan tule varkaita, mutta eipä ole asiakkaitakaan ja tämä asevaustelu on vienyt kioskinpitäjän konkurssiin. Yltiöpäinen objektiivinen turvallisuus on kääntynyt itseään vastaan.

Objektiivinen turvallisuus on parhaimmillaan asiallista varustautumista mahdollisia uhkia vastaan. Se muodostaa turvavälin laskettavissa olevaan ei-toivottuun tapahtumaan.

Subjektiivinen turvallisuus

Palataanpa jälleen siihen autoon siellä maantiellä. SInulla on autossa kuljettaja, joka on kokenut ja johon luotat. Nautit leppoisasta matkasta. Entä jos kuskiksi vaihdetaan juuri autokoulusta päässyt kaveri, jota et oikeastaan tunne. Olet paljon levottomampi ja tarkkailet itsekin liikennettä. Miksi? Eikö alla ole edelleen sama auto, joka pysähtyy aivan samoilla jarruilla jos tilanne niin vaatii?

Kuvaan on astunut muuttuja, jonka koet epävarmuustekijäksi. Tämä kokeminen voi johtua tiedosta tai tietämättömyydestä. Juuri autokoulusta päässyt voi olla hyväkin kuski, mutta et voi tietää sitä. Tiedon puutteen korvaa elämänkokemuksesi ja ennakkoluulosi.

Subjektiivinen turvallisuus on tunne, joka perustuu kokemukseen itsensä ja ympäristönsä hallinnasta. Tämä turvallisuuden laji on varsin häilyvä. Otan kaksi esimerkkiä, jotka kuvaavat subjektiivisen turvallisuuden ominaisuuksia. Ensimmäinen esimerkki on omasta nuoruudestani. Asuin talossa, jota lämmitettiin hiilillä. Kylmänä vuodenaikana oli käytävä heittämässä koksia kellarin lämmityskattilaan aamuin illoin. Tehtävässä oli yksi huono puoli. Kellarin valot sai päälle ja pois vain alhaalta kellarista. Aina tehtävän suoritettuani sammutin valot ja yritin nopeasti kipittää portaat ylös ja aina tunsin, miten selkäni takana synkkä pimeys aineellistui ja kurkotteli inhottavilla kourilla otetta minusta. Tiesin toki, että se oli vain mielikuvitusta, mutta se teki oloni todella levottomaksi. Kuvitelmat  veivät turvallisuudentunteeni.

Toinen esimerkki on päinvastainen. Mieleeni on syöpynyt Thaimaan tsunamin ajoilta uutisfilmi, jossa yksinäinen henkilö kahlailee rantavedessä selkä merelle päin. Hän ei havaitse lähestyvää hyökyaaltoa ja on niin kaukana ettei kuule varoitushuutoja. Hän hautautuu aaltoon. Hän tuskin ehti tajuta, mitä tapahtui. Hän oli tuudittautunut paratiisirannan auvoon eikä tiennyt lähestyvästä vaarasta. Tietämättömyys vei hengen.

Subjektiivinen turvallisuuden tunne voi siis olla valheellista. Ellei turvallisuuden tunne perustu tosiasioihin, voi helposti vahingoittaa itseään tai toisia. Toisaalta aiheettomat pelot voivat turhaan häivyttää turvallisuuden tunteen. Jotta subjektiivisesta turvallisuudesta on hyötyä, sen täytyy perustua oikeaan tietoon omasta ja ympäristön tilasta. Tämän tiedon pitää jatkuvasti päivittyä, koska me muutumme ja ympäristö kanssa.

Tekniikan avulla ja toimimalla itse viisaasti teemme ympäristöämme turvalliseksi. Kuitenkin subjektiivinen turvallisuuden tai turvattomuuden tunne on meissä liikkeellepaneva voima. Kun tiedostamme tämän, osaamme sijoittaa itsemme turvallisuuden kenttään ja pystymme suhtautumaan järkevästi hälytinlaitemyyjän väittämiin. Eli säästät hermoja ja rahaa.

AT

Vuosittaisen 112-päivän kunniaksi julkaisemme ensimmäisen palovaroitintestimme. On hämmästyttävää, että tähän mennessä ei ole julkaistu palovaroittimista vertailevaa testiä. Kyse on kuitenkin hengenpelastajasta.

Testiin valitsimme satunnaisesti kaupoissa vastaan tulevia optisia savuilmaisimia. Hintahaarukka oli vitosen pinnasta yli neljänkympin. Testeissä kävi ilmi, että ilmaisimissa on muutakin eroa kuin hinta.

Paketointi ja mukana seuraavat ohjeet ja ruuvipaketti joko auttavat tai vaikeuttavat asennusta. Lähtökohtana on, että täysin ummikko ostaa paketin. Ymmärtääkö hän, mihin ilmaisin asennetaan, miten käytetään  ja mihin se laitetaan kun käyttöaika on täynnä. Kiinnitämme huomion myös ekologisuuteen ja käyttöikään. Pääpaino on kuitenkin ilman muuta ilmaisimen toiminnalla.

ilmaisinten esittely

Fireman Mini KD-128A, maahantuoja Blue Import Oy

• hankintahinta 9,90 euroa
• paketoitu prässättyyn muoviin

Ilmaisimen elektroniikka on pakattu pieneen kokoon. Ilmaisinkammiossa on pölysuoja, joka vähentää virhehälytyksiä pölyisissä olosuhteissa. Virtalähteenä on kolme nappiparistoa CR2450. Asennustarvikepussi sisältää heikkolaatuiset betoniproput ja ruuvit. Ohje on vain suomeksi, mutta sen kuvat ovat havainnolliset. Ilmaisimen oikea asennuspaikka ei tule selvästi esille. Ilmaisimen kestoiäksi on annettu 8 vuotta, joka käy ilmi myös asennustelineen pohjasta.

Fireman Optinen palovaroitin HS-104, maahantuoja Blue Import Oy

• hankintahinta 4,90 euroa
• paketoitui prässättyyn muoviin

Perusilmaisin, joka on kopio Elexistä ja Electrogearista. Ilmeisesti ilmaisimet ovat samasta tehtaasta, mutta tuotteen numeroinnilla ja kannen koristeita vaihtamalla saadaan toinen tuote. Kiinnityssarjassa on kartiomalliset ruuvitulpat ja heikkolaatuiset ruuvit, jotka ovat varsin yleisiä.Paristo on perinteinen 9V neppariliittimellä. Ilmaisimen pohjassa on mainittu ilmaisimen vaihtoaika, joka on 8 vuotta.

Elexi Optinen Palovaroitin HS-103, maahantuoja Elexi Oy

• hankintahinta 8,86 euroa
• paketoitu prässättyyn muoviin

Tämä on toisinto Elektrogearista ja Firemanin Optisesta ilmaisimesta. Ohjeen teksti ja kuvat samanlainen. Kääntäjä on kuitenkin eri, koska sananvalinnassa on eroja. Ilmaisimessa ei ole merkintää käyttöiästä, erillisessä lapussa on mainittu 8 vuotta.

ElectroGear HS-102, maahantuoja Kauppahuone Harju Oy

• hankintahinta 5,96 euroa
• paketoitu prässättyyn muoviin

Elelektrogearin ja Elexin veli tai sisar. Tämänkin ohje on toisinto sisaruksiltaan, tosin oman kääntäjän sananvalinnoin. Ohje on suomeksi, viroksi ja ruotsiksi. Ilmaisimen pohjasta käy ilmi käyttöikä, joka on myös 8 vuotta.

Jo-El invisible smoke alarm, maahantuoja JO-EL Electric Oy

• hankintahinta (hinta ei tallessa, päivitetään ensi tilassa)
• paketoitu pahvirasiaan, jossa ilmaisimen kohta muovikuplassa

Kiinnostavan näköinen laite ja testin laitteista pienikokoisin. Ohjeessa kaikki skandinaaviset kielet sekä englanti ja saksa. Asennusruuvit kunnolliset ja testisarjan parhaat betoniproput. Testin ilmaisimista ainoa, jonka ilmaisinkammion voi imuroida ilman laitteen ruuvien avaamista. Hyvin mietittyä kokonaisuutta himmentää vain 6 vuoden käyttöikä ja CR2 paristo,  jonka ehdyttyä uutta ei saa välttämättä lahikaupasta.

Nordic Premium MTS- 166S/5Y, maahantuoja BL-palontorjunta Oy

• hankintahinta 16,90 euroa
• paketoitu prässättyyn muoviin

Ohje mainostaa ilmaisimen olevan pienin markkinoilla, mutta se tieto on jo vanha. Fireman Mini on samaa kokoa ja JO-EL invisible vieläkin pienempi. Tässäkin on nappiparistot kuten Firemanissa mutta tyyppiä CR2450. Kiinnityssarja sisältää tavalliset kiinalaiset kartioproput ja ruuvit. Hyvä piirre on ilmaisinkammion suojana oleva pölyverkko. Kestoikä 8 vuotta käy ilmi asennustelineen pohjasta.

Nordic Basic GNS-366, maahantuoja BL-palontorjunta Oy

• hankintahinta 8,95 euroa
• paketoitu pahvirasiaan

Testisarjan perinteisin ja ekologisin paketointi, joka myös helpoin avata. Ohjeet suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Asennussarjassa tavallisen huonot ruuvit ja proput. Paristo on 9 voltin neppariparisto, joka oli heti aluksi tyhjä. Toivottavasti tämä oli poikkeus. Ilmaisimessa on testisarjan suurin ilmaisinkenno, joka on pölysuojattu verkolla. Ilmaisin uusitaan 7-10 vuoden välein ja paristona on  perinteinen 9 voltin neppariparisto.

DP721-5R, maahantuoja UTC Fire & Security

Tämä on ammattikäyttöön tarkoitettu palovaroitin, jota käytämme vertailuilmaisimena. Olemme käyttäneet tätä mallia Erikoissuojaus Oy:ssä usean vuoden ajan sen toimintavarmuuden takia. Tunnemme sen käyttäytymisen eri tilanteissa ja voimme sen perusteella päätellä jotain myös testattavista ilmaisimista.

Ja näin testi tehtiin

Kerroin jo edellisessä artikkelissa rakentamastamme testikaapista. Halutessasi voit katsoa videon sen esittelystä. Videon teon jälkeen testijärjestely muuttui vielä puhaltimien ja ilmaisinten sijoittelun kanssa, mutta periaate käy hyvin ilmi.

Testikierroksia tehtiin kaksi, joiden välillä ilmaisinten paikkoja vaihdettiin siten, että hitaimmin reagoinut siirrettiin nopeiten reagoineen tilalle, toiseksi nopein siirrettiin toiseksi hitaimman paikalle jne. Jos ilmaisimet olisivat samanlaatuisia, jokainen saisi siis yhtä paljon pisteitä.

Kumpikin testikierros sisälsi kolme eri testiä. Ensiksi mitattiin minimihälytysrajaa syöttämällä testisavua noin kahden sekunnin erissä kymmenen sekunnin välein. Seuraavaksi kokeilimme, miten ilmaisimet reagoivat yhteen savupöllähdykseen, joka kesti noin kymmenen sekuntia. Lopuksi kokeilimme, miten palovaroittimet suhtautuivat nopeaan savunmuodostukseen. Tuotimme savua, kunnes ensimmäinen ilmaisin hälytti.

Testisavu tuotetiin show-käyttöön tarkoitetulla savukoneella, jonka toimitti PromoSystems Oy.

Testisarjan taulukko on luettavissa tästä linkistä

Mitä testisarja kertoo?

Kunkin ilmaisimen nimen alla on sen reagointinopeuden järjestysnumero kussakin testisarjassa. Järjestysnumeron jälkeen on toinen luku, joka kertoo viiveen sekunneissa suhteessa ensiksi hälyttäneeseen ilmaisimeen. Mitä pienemmät luvut ovat, sitä nopeammin ilmaisin on hälyttänyt. Vihreällä on merkitty parhaimmat sijoitukset ja punaisella huonoimmat.

Ansiksi täytyy todeta, että kaikki ilmaisimet ovat kelvollisia. Toiset vain antavat enemmän aikaa paeta paloa - tai tekevät herkemmin vikahälytyksiä. Mielenkiintoista on, että ilmaisimet reagoivat eri tavoin riiippuen siitä, miten nopeasti savu muodostui.

Koska testi ei ole täydellinen, en halua laittaa ilmaisimia ehdottomaan paremmuusjärjestykseen. Käytännön todelliset olosuhteet vaihtelevat ja eri ilmaisimet toimivat kukin omien insinööriensä asettamissa rajoissa.

Yhteenveto

Fireman Mini ja Nordic Premium menestyivät hyvin. Liekö syynä pieni koko, joka mahdollistaa nopean ilmankierron ilmaisimessa. Elexin Optinen Palovaroitin ei jostain syystä menestynyt testissä, vaikka se jälkimmäisessä sarjassa oli paremmassa paikassa. Ilmeisesti se kertoo ilmaisinten epätasalaatuisuudesta, koska Elektrogear ja Fireman Optinen Palovaroitin ovat kuitenkin fyysisesti samanlaisia.

Ilmaisinten mukana tuli aina asennusruuvit ja proput, mutta yleensä ne ovat heikkolaatuiset. Ruuvatessa voi ruuvin pää nylppääntyä tai proppu voi pullahtaa betonista ulos. Huonolla tuurilla voi vaikka teloa itsensä. Vain JO-EL:in ilmaisimessa tuli kunnolliset ruuvit ja proput, jotka pysyvät myös levykatossa. Toiveeni on, että Suomeen saataisiin standardi paloilmaisimen kiinnittämisestä. Ilmaisimet olisivat yhdellä vakiokannalla katossa, johon joka malli sopisi. Tai se voisi olla tarranauha. Kattoon liimattaisiin tarranauhan toinen puoli ja ilmaisimessa olisi se toinen puoli valmiina, kun se kaupasta ostettaisiin. Se olisi kuluttajalle suuri helpotus.

Miksi myyntipaketit pitää nykyisin olla muoviin prässättyjä? Miksei niitä saa auki helposti vaan tarvitaan teräviä työkaluja sen avaamiseksi? Montakohan tapaturmaa maailmassa vuosittain sattuu näiden pakkausten avaamisen yhteydessä? Nordic Basicilla oli ainut täysin pahvinen pakkaus. Se on näppärä ja ekologinen.

Jokaisessa ilmaisimessa on varmistus sille, että paristo on paikallaan ennen kuin ilmaisin menee telineeseensä. Myös viivekytkin on saman tyyppinen kaikissa. Testinappia käyttämällä voi hälytyksen vaimentaa joksikin aikaa.

Tulenarka kysymys palovaroitinten laadusta alkaa vähitellen laantua. Polttopisteessä olevat ilmaisimet läpäisevät testin. Yhtäkään laitetta ei tarvinnut savustaa ulos. Kokemuksesta rohkaistuneena julkaisemme tulevaisuudessa muitakin testejä.

AT

Palovaroitin on pakollinen varuste joka asunnossa. Mutta miksi ei ole saatavissa vertailutestejä eri valmistajien  palovaroittimista? Asetus määrittelee kylläkin savuvaroittimien vähimmäislaadun, mutta kukaan ei valvo, miten myyntikappaleet täyttävät nämä pykälät. Paljon joutavampiakin testejä on julkaistu, mutta näin tärkeään asiaan ei ole puututtu. Siispä käymme rinta rottingilla kohti seikkailuja ja aloitamme projektin palovaroitinten testaamiseksi.

En ole päivittänyt blogia pitkään aikaan, mutta syynä ei ole ollut laiskuus. Olemme kaikessa hiljaisuudessa valmistelleet palovaroitinten testausta.

Vaikka Erikoissuojaus Oy on osaava yritys, meillä ei ole kuitenkaan varaa sijoittaa ammattimaiseen laitelaboratorioon. Emme voi siis annostella tarkasti määriteltyjä savupartikkeleita absoluuttisesti hallitussa ympäristössä. Toisaalta mitään luotettavaa testitulosta ei saa aikaan kiinnittämällä ilmaisimia huoneen kattoon, koska ilmatila on aivan liian suuri jotta saataisiin tasainen testisavu aikaan. Miten siis saisimme tehtyä luotettavan ja toistettavan testauksen?

Emme vastaakaan kysymykseen, montako millimoolia kymmenen mikrometrin savupartikkeleita pitää saattaa ilmakuutiometriin sekunnissa, jotta savuilmaisin alkaa hälyttämään. Keskitymme sen sijaan ilmaisinten keskinäiseen paremmuusjärjestykseen mahdollisimman hallituissa olosuhteissa.

Miten testin toteutamme?

Valitsimme savuvaroittimia satunnaisesti eri liikkeistä. Kriteerinä oli, että kaikki ovat toimintaperiaatteeltaan samanlaisia. Teoriassa niiden pitäisi siis hälyttää kaikkien samaan aikaan samanlaisissa olosuhteissa.

Testiä tehdessämme kiinnitämme tietenkin huomiota ensisijaisesti palovarottimen luotettavaan toimintaan. Lisäksi arvostelemme niitä muiltakin osin:

Paketointi. Tuotteen pakkaus voi ottaa kantaa kestävään kehitykseen. Onko pakkausmateriaali roskaa vai kierrätyskelpoista tavaraa?

Asennus- ja käyttöohjeet. Ohjeiden luku ei ole toivelukemiston top ten -listalla. Onko siis ohjeet käännetty sujuvaksi suomeksi vai onko käytetty Googlen kääntäjää? Kertooko ohje riittävästi asennuspaikasta, asentamisesta ja käyttämisestä? Miten ohje ottaa kantaa laitteen käyttöikään ja pariston vaihtoon?

Paristo. Se tulee ilmaisimessa aina mukana, mutta onko se laadukas? Onko uusi helposti hankittavissa ja asennettavissa?

Mekaniikka. Onko mukana seuraavat asennusruuvit käyttökelpoisia vai telooko niihin itsensä asennusvaiheessa? Onko laitteen rakenne sellainen, että ilmaisimen voi puhdistaa? Onko rakenteessa huomioitu helppo kaasujen kierto? Kerääkö laite pölyä, joka aiheuttaa iän myötä aiheettomia hälytyksiä? Otamme myös kantaa materiaalivalintoihin ja siihen, tuleeko laitteesta ongelmajätettä vanhettuaan.

Käytettävyys. Onko laite helppo testata? Onko viiveajastimen käyttö loogista, jos takkaa sytytetään tai lettuja paistetaan?

Testimenettelyä suunnitellessamme demosimme joitakin vaihtoehtoja, mutta varsin pian kävi ilmi, että tarvitsemme rajoitetun tilan, jotta käytettävä ilmatilavuus on vakio. Tämä siksi ettei testikaasut pakene paikalta ennen aikojaan ja saamme suhteellisen tasaisen kaasuseoksen. Teimme myös havainnon että ilmaisimet tarvitsevat jonkinlaisen ilmankierron, jotta hälytys voisi tapahtua. Vahvakaan kaasuseos ei aiheuttanut hälytystä seisovassa ilmassa. Testitulokset paranivat heti, kun saimme aikaan pientä vetoa. Lisäksi totesimme, että dokumentoinnin takia testisarja on voitava videoida.

Rakensimme äänestyskopin näköisen komeron, jonka yläosa on umpinainen ja yhdellä sivulla on pleksi. Kopin mitat ovat noin metri kertaa metri ja korkeus kaksi metriä. Ilmaa kierrättää muutama 12 voltin puhallin. Testattavat ilmaisimet kiinnitetään kopin sisäkattoon nousevan testisavun reitille mutta kuitenkin niin, etteivät ne estä toisiltaan ilmanvaihtoa.

Testijärjestely ei kuitenkaan ole täydellinen. Emme mitenkään saa aikaan täysin samanlaista kaasuseosta yhtä aikaa kaikille ilmaisimille. Siksi testin kuluessa siirrämme ilmaisinten paikkoja suhteessa toisiinsa.

Käytämme testauksessa testattavien ilmaisinten lisäksi yhtä vertailuilmaisinta. Se on DP721R optinen ammattilaisilmaisin, jota käytämme vertailupisteenä kun jatkossa teemme uusia testejä.

Toistaiseksi tämä on paras ( mutta ainoa ) testi, joka Suomessa on tehty kuluttajia varten. Seuraavassa artikkelissa käymme ensimmäiseen testiimme, johon on koottu optisia palovaroittimia. Ole mukana seuraamassa, mitä testi tuokaan tullessaan.

Kukaan ei halua jakaa kotiaan tai mökkiään murtovarkaan kanssa. Kiinteistön vesivahinko puolestaan kuuluu kiinteistönomistajan painajaisiin. Näistä muistutti Helsingin Sanomien artikkeli. Syksyn pimetessä paatuneinkin optimisti alkaa siis selata nettiä ja etsimään sopivia hälytinlaitteita kotiin tai mökille. Tavarantoimittajat ovat varautuneita siihen ja toivovat hälytinlaitebuumia. Mutta jostain syystä kysyntä ja tarjonta ei kunnolla kohtaa. Tässä artikkelissa annetaan hyviä vihjeitä sekä ostajalle että myyjälle, jotta osapuolet voisivat löytää toisensa.

Kahlasin muutaman illan nettisivuja käyttäen taikasanoja hälytin, hälyttimet, varashälytin ja valvontakamera. Näitä hakuja käyttäen suomalaiset sukeltavat netin turvallisuuden ihmeelliseen maailmaan. Asiasta perillä olevat myyjät ovat valjastaneet kyseiset sanat viittaamaan omille sivuilleen. Teoriassa kaiken pitäisi olla kunnossa ja ostaja löytää tavaransa. Mutta näin ei ole. Ostajat ja myyjät eivät ymmärrä toisiaan.

Jos minä tuskastuin hälytinkauppiaiden sivuja läpikäydessäni niin ei ole ihme, jos rivikuluttaja lyö hanskat tiskiin. Myyjien sivut ovat toki täynnä tietoa tuotteista, mutta asiakas ei välttämättä ymmärrä tekniikkaa riittävästi ja hän turhautuu. Seurauksena on, että entinen potentiaalien asiakas soittaa ensimmäiseen vartioliikkeeseen tai tutulle sähkömiehelle hankkiakseen laitteet. Ja netitse myyvät kauppiaat nuolevat taas näppejään.

Seuraavassa rahan arvoisia vihjeitä sekä ostajille että myyjille.

Nettiostajan ABC

Hälytinlaitteiden tavarakirjo on tavaton. Hahmottele jo nettihakua miettiessäsi, mitä olet haluamassa - kameravalvonta vai hälyttimet.

Kameroilla voit dokumentoida tapahtumia. Kamera on kuitenkin hyödytön, ellei ole valoa. Älä sokaistu kameramainoksissa kehutuista pienistä valontarpeista. Kuvan hahmot muuttuvat tunnistuskelvottomiksi jo ennen kuin luxiraja tulee vastaan. Kamerassa tulisi olla IR-valo tai valvottavassa kohteessa olisi oltava edes jonkinlainen valaistus. Älä yritä kuvata kaikkea yhdellä kameralla. Jos kohde on liian kaukana, kamera antaa vain yleiskuvan josta ei pysty henkilöitä luotettavasti tunnistamaan.

Kameravalvonta menettää tehokkuutensa, ellei kuvat ole helposti katsottavissa. Älä jää kamerassa olevan muistikortin varaan. Rosvo voi viedä muistikortin mennessään - tai koko kameran. Erillinen tallennuspaikka on ensiarvoisen tärkeä.

Hälyttimillä voit minimoida vahingon jälkeiset seurannaisvahingot: tulipaloa ei hälytin estä, mutta nopea asiasta viestiminen estää koko torpan palamisen. Monissa hälytinlaitteistoissa on tavattomasti ominaisuuksia. Älä rakastu niihin. Ellet asennusvaiheessa tarvitse niitä niin tuskin jatkossakaan. Toiset laitteet ovat kauniisti muotoiltu ja jotkut jopa puhuvat suomea. Ne ovat houkuttelevia, mutta ei kerro mitään laitteen luotettavuudesta. Sitä paitsi design vanhenee ja puhuva seinäpääte ärsyttää ajan mittaan. Edulliselta vaikuttava laite olisi kutkuttava, mutta löytyykö siihen vielä jatkossa varaosia . Ja myyjää.

Laitteessa tulee olla oma silmukka jokaista ilmaisinta varten. Hälytinlaitteisto tarvitsee vähintäin kunnollisen paikallishälyttimen eli sireenin valvottavaan tilaan mutta mielellään myös ulos. Sireeni ja viiveitten merkkiääni ei saa olla keskuslaitteessa. Laitteiston pitää osata soittaa vähintäin vartioliikkeeseen (SIA tai Contact ID -formaatti) mutta taskuunsoitto (yksilöity tekstiviesti tai tapahtumakohtainen puheviesti) on plussaa. Netin yli siirtyvä IP-hälytys kuullostaa hienolta, mutta oikeasti toimivat laitteet ovat vielä kalliita.

Nettimyyjän DEF

Asiakas vähät välittää ranskalaisten viivojen määrästä, joilla kuvailet yritystäsi. Asiakasta kiinnostaa hinnan lisäksi se, oletko luotettava myyjä ja saako sinulta tukea vielä kaupanteon jälkeenkin. Tiesitkö, että jopa maitopurkin kyljessä on asiakaspalvelunumero? Onko sinun tuotteissasi?

Löytääkö asiakasehdokas kotisivujesi ensimmäiseltä sivulta selkeän linkin tuotteisiisi? Miksei muuten paras tuotteesi olisi jo etusivulla kuvan kanssa johdattelemassa ostosten ihanaan maailmaan? Älä tyydy tavallisiin mainoskuviin. Käytä hyväksesi nykytekniikkaa ja ota tuotteistasi 3D kuvat, joita asiakas voi pyöritellä näytöllään. Onko hinnoittelu selkeästi nähtävillä? Jotkin toimijat kätkevät hintansa täysin ja se on väärin asiakasta kohtaan. Jos hintasi on niin kova, ettei sitä voi laittaa näkösälle niin korosta ennemmin tuotteen antamaa lisäarvoa - ja laita se hinta näkyviin.

Täyttäisitkö muuten itse niitä yhteydenottopyyntölomakkeita, jotka ovat tyrkyllä monesti jo ennen kuin  pääsee tutustumaan tuotteeseen tai palveluun?  Muistaisitko itse enää seuraavana päivänä, mitä ajattelit kultakin laitetoimittajalta kysyä? Entä olisitko enää valmis tekemään kauppaa kun sinuun viimein ollaan yhteydessä? Lomakkeen täyttö toimii tietenkin suodattimena, ettei jokainen “renkaidenpotkija” häiritse myyjää. Laita reilusti puhelinnumero, mihin asiakas voi soittaa heti. Jos sinulla on sellainen aito kosketuspinta kuluttajiin, opit huomaamaan heidän todelliset tarpeensa ja pysytyt ottamaan valikoimaan heille sopivia tuotteita. Tee sivuistasi niin selkeä, että asiakkaan ei tarvitse potkia niitä renkaita vaan pääsette heti hieromaan kauppaa.

Tiedän, että myyt hienoja laitteita. Älä myy. Asiakas ei yleensä ymmärrä, mitä hienoa on jopa 64 vapaasti ohjelmoitavassa silmukassa tai peräti 15 silmukkatyypissä. 32 käyttökoodia kuulostaa hienolta, mutta koko perhe käyttää kuitenkin yhtä yhteistä. Mieti, mitä asiakas voisi tarvita ja myy hänelle kokonaisuus. Älä myy maitoa ja purkkeja vaan valmiiksi täytettyjä maitopurkkeja. Rakenna koko paketti esim. omakotitaloa varten. Se on muutakin kuin tavaraa. Tee yhteydenpito helpoksi kaupan jälkeenkin ja huolehdi asiakastuesta. Ja laita puhelinnumerosi tuotteeseen.

Älä piilottele firmasi logoa. Käytä sitä nettisivuillasi, käyntikortissa, kirjeenvaihdossa ja sähköpostissa. Eikä haittaa, vaikka logosi näkyisi tuotteessasikin. Asiakas unohtaa pian firmasi nimen, mutta logosi hän muistaa hautaan asti.

“käymme yhdessä ain..”

Asiakas tarvitsee myyjää ja myyjä asiakasta. Kun myyjä ymmärtää asiakasta ja asiakas ymmärtää myyjän puhetta, silloin tavara ei jää hyllyyn ja asiakkalla ei hymy hyydy.

Ehkä haluat lukea aiemmin julkaistun artikkelin kameravalvonnasta ja hälyttimistä

AT

Kameravalvonnan huima kehitys on saattanut tuotteet jokamiehen hintaluokkaan. Kameratekniikka on täysin muuttunut. Tuntuu että vain taivas on megapiselikameroiden rajana. Synkkinä pilvinä taivaalla on kuitenkin uuden tekniikan ongelmat.

Kun aloitin nämä hommat, uusinta uutta oli timelapse-videonauhuri. Yhdelle kolmen tunnin videonauhalle saattoi tallentaa koko vuorokauden tapahtumat. Halutut kohdat tallenteista piti hakea esiin pikakelauksella. Kamerat olivat videoputkella varustettuja härpäkkeitä, joita ei voinut suunnata kohti lamppuja, kohti aurinkoa puhumattakaan. Kirkas valo poltti kuvakennoon pysyvän jäljen. Laitteiden hinnat olivat taivaallisia.

Nyt eletään megapikselikameroiden ja verkkotallentamisen aikaa. Kuvakenno kestää suuret valaistuserot. Kamera voi olla tolpan nokassa Ugandassa ja tallennus saattaa tapahtua vaikka USAlaisessa konesalissa. Haluttu tallenne voidaan katsoa salamannopeastin vaikka Mäntsälässä.

Analogiset valvontakamerat ovat antamassa tilaa IP-megapikselikameroille. Kameran kuvakenno ei enää tuota videosignaalia vaan kuva pysyy digitaalisena tallennukseen saakka. Kuvat kulkevat samassa tietoverkossa internetin kanssa. Megapikselikamerat ovat nostaneet kuvanlaatua merkittävästi ja internet-tekniikka mahdollistaa joustavan videotallennuksen. Pikselit halpenevat, kamerat pienenevät, tallennustila kasvaa ja tallenteiden kuvanlaatu paranee jatkuvasti. Mutta mikä olikaan ongelma?

“Houston, we have a light problem”

Kuluttajille ja yritysten turvahankinnoista vastaaville näytetään mielellään megapikselikameran demokuvaa, josta voisi laskea vaikka nurmikon ruohonkorret kirkkaassa auringonvalossa. Tilanne muuttuu kuitenkin dramaattisesti kun tulee yö. Ilman lisävaloa kuva muuttuu mustaksi, vaikka analoginen kamera näyttäisi samasta paikasta vielä kelvollista kuvaa. Mikä vika on uudessa tekniikassa?

Tekniikka on edistynyt ja huimasti. Se vain on tuonut aivan uusia ongelmia ratkaistavaksi. Kameravalmistajilla on vaikea yhtälö, jossa kuva yritetään vangita yhä pienemmille pikseleille. Megapikkelssien lisääntyessä kuvakennon kokoa ei näet voida suurentaa samassa suhteessa. Miksi on näin?

Kameran objektiivin takana on kuvakenno, johon objektiivin tuottama kuva tarkentuu. Kuvakennon pinta on jaettu suureksi määräksi pienen pieniä ruutuja, joista jokainen muodostaa sähköisen varauksen siihen osuvan valon perusteella. Ajattele kuvakennoa ruutupaperina. Yksi ruutu on yksi pikseli. Jos pikselimäärä kaksinkertaistuu, kuvakennoa ei voi vain rakentaa kaksi kertaa isommaksi. Se ei mahdu kameran runkoon tai tarvitaan paljon kalliimpi objektiivi. Siispä pienennetään pikseleitten kokoa jotta kuvakenno säilyy järkevän kokoisena.

Pikseleitä pienennettäessä ne näkevät yhä pienempiä yksityiskohtia ja kuva tarkentuu. Samalla kuitenkin yksittäisen pikselin valoteho heikkenee. Ajattele asiaa ruutupaperin näkökulmasta. Jos ruutupaperi viedään sateeseen, yksittäiseen ruutuun sataa nopeasti viisi pisaraa, jos ruudut ovat isoja. Ruutujen pienetessä pitää samassa sateessa olla pitempään, jotta joka ruudussa on vähintäin se viisi pisaraa. Siis pikseleitten pienetessä tarvitaan pidempää valotusaikaa jotta saadaan kuva aikaan. Tästä ei ole haittaa kun valoa on runsaasti. Ongelma tulee illalla valon vähetessä ja toimintarajan lähetessä. Ja juuri hämärässä ja pimeässä niitä kuvia yleensä kipeimmin tarvitaan.

Oman mausteensa tähän soppaan tuo kaksi eri kuvakennotyyppiä, joita kameroissa käytetään. “Perinteinen CCD-kuvakenno on valoherkkyydeltään parempi, koska siinä voidaan hyödyntää koko pikselin pinta-alaa valoinformaation keruuseen. Tämä kennotyyppi ei kuitenkaan sovellu ongelmitta teräväpiirtokameroissa käytettäväksi”, kertoo Sonyn kameroista Suomessa vastaava  Reijo Kolu. Hän antaa lisävaloa myös toiseen kamerakennotyyppiin: ” CMOS-kenno toimii hyvin HD- kameroissa. Sen etuna on nopeampi kuvantuotto ja se kuluttaa vain noin kymmenesosan sähköä CCD-kennoon verrattuna. CMOS-kennon heikkous on se, että osa pikselin pinta-alasta on vahvistinpiirin käytössä, mutta tässä on suuria valmistajakohtaisia eroja. Sony on yhdistänyt uusimman osaamisensa kennoteknologiassa ns. kuvanparannustekniikkaan, jolloin voidaan saavuttaa huomattavasti parempi hämärä- sekä muutoin hankalien olosuhteiden toisto”

No, siinä lipsahti ilmaisesi pikkumainos Sonylta, mutta perusidea on tämä: Megapikselikameroissa käytettävissä CMOS-kennoissa on kaksi ongelmaa:

1. yksittäisen pikselin pinta-ala on selkeästi pienempi kuin CCD-kennoissa. Valoa tarvitaan sen takia enemmän. 2. tämä vähäisempi pinta-ala ei ole kokonaan valoa keräävän osan käytössä. Samaan pikseliin on ahdettu myös valovahvistin ja muuta elektroniikkaa. Huonoimmillaan voi pikselin pinnasta olla alle 30% valoa keräävää pinta-alaa. Parhaimmillaankin se on noin 80%, jos kaikki elektroniikka on siirretty kuvakennosta pois. Mutta sitten tulee taas uusia ongelmia, joista voidaan puhua joku toinen kerta.

Nykyään valotarpeen ongelmaa kierretään käyttämällä hämäräkuvauksessa kahden kuvakennon kameraa. Periaatteessa silloin käytetään kahta eri kameraa samassa rungossa, joista vähämegapikselikennoa käytetään yökuvaukseen ja monimegapikselikennoa päiväkuvaukseen. Kuten ymmärrät, tällainen ratkaisu ei takuulla tee kameraa edullisemmaksi.

Toinen keino on lisätä valoa. Se voi olla edullisempaa. Mutta paljonko sitä valoa pitää lisätä? Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että kun siirrytään analogisesta kuvaamisesta 1,3 megapikselin kameraan, pimeässä tarvitaan kaksinkerainen määrä lisävaloa. 5 megapikseliä halajaa ainakin tuplasti valoa 1,3 megaiseen verrattuna, vaikka kuvakennon kokoa olisi kasvatettukin.

Sitten voidaan kikkailla valotusajan pidentämisellä. Kyllähän heikossakin valossa kuva saadaan, kun yhtä ruutua valotetaan riittävän pitkään. Seurauksena tosin on, että kuva-alalla oleva liike näyttää silloin suttuiselta. Voit kokeilla sitä itse tavallisella valokuvauskameralla. Jos automatiikka antaa myöten ja käytössä on vitkalaukaisin, laukaise kamera hämärässä huoneessa ilman salamaa. Kävele kuva-alan poikki. Valmiissa kuvassa näkyy hyvin valaistu huone ja epämääräinen haamu.

Yksinkertaisesti: Megapikseleiden lisääntyessä valontarve hämärässä kasvaa suoraan megapikseleiden suhteessa

“Houston, we have a bit of a problem “

Ei ole yllättävää, että mekapikkelssien lisääntyessä bittivirta kasvaa. Kun pikselimäärä tuplaantuu, datamääräkin kaksinkertaistuu. Toki on kehitetty hienoja pakkausmenetelmiä, joilla siirrettävä ja tallennettava datamäärä saadaan laskettua reilusti. Nykyisin suositaan H.264 -nimistä pakkausmenetelmää. Se on tehokkain nykyisistä pakkausalgoritmeistä. Se pakkaa datan kaksi kertaa tehokkaammin kuin aiemmat pakkausalgoritmit. Mutta jos pakkausteknologia dumppaa datamäärän puoleen, pikselimäärän kaksinkertaistaminen nollaa jo saavutetun edun.

Kuvan pakkaaminen ei ole häviötöntä. Se tarkoittaa, että pakkauksesta purettu kuva ei pysty näyttämään kaikkia yksityiskohtia yhtä terävästi kuin alkuperäinen kuva. Toisin sanoen elokuvissa nähty tallennetun valvontavideon rajaton suurentaminen on satua. Todellisuudessa pienikin pakatun videokuvan suurentaminen heikentää kuvan laatua ja liikaa suurennettaessa siitä tulee pikselimössöä.

Kasvavat bittivirrat kuormittavat tietoverkkoa ja salauksenkin kanssa on tarkkaa. Tämä ongelma korjataan rakentamalla rinnakkainen verkko, joka on varattu vain kamerajärjestelmälle. Toki silloin vältetään kasvavan datamäärän haitat ja estetään tietoturvaongelmia, mutta tuplaverkko tuo tuplakulut.

Nerokas idea on että tallennustilaa koetetaan säästää tallentamalla vain osa kuvainformaatiosta. Viiden megapikselin kuvasta voidaan poimia esimerkiksi kaksi erillistä aluetta, joita tallennetaan. Mutta kannattaisiko yhden kalliin 5Mpix kameran sijasta käyttää silloin kahta edullisempaa 2Mpix kameraa? Valaistustarvekin vähenisi dramaatisesti.

Toisin sanoen: kuvadatan pakkaamisesta huolimatta siirrettävä ja tallennettava bittimäärä kasvaa tulevaisuudessa jatkuvasti. Tallennustilaa ja tiedonsiirtokapasiteettia tarvitaan.

On siinä hyvääkin…

IP-kamerat ovat tulleet jäädäkseen. Megapikselikameroiden kuvanlaatu on ehdottomasti hyvä. Hämäräkuvauksen ongelmat ovat tiedossa ja varmasti niihin saadaan ratkaisuja tulevaisuudessa. Tärkeintä on, etteivät suunnittelijat ja tilaajat tuijota vain pikselimääriä vaan ymmärtävät myös pikseleiden lisääntymisestä tulevat sivuvaikutukset. Aivan kuten auton moottorin kasvaessa auton hinta kallistuu, vakuutusmaksut kertautuvat ja kulut lisääntyvät, lisäpikseleiden tuominen kameravalvontaan aiheuttaa lisäkuluja. Megapikselikameroilla ei taivasosuutta saa, mutta niiden tuomat kulut voivat nousta taivaallisiksi.

Kameravalvonta kehittyy jatkuvasti tulevina vuosina. Se, mikä nyt on uutta ja hienoa, museoituu viidessä vuodessa. Tämä koskee myös nykyisiä megapikselikameroita. Vain aika näyttää, mikä tulee trendiksi kun mekapikkelssit ovat arkipäiväistyneet.

AT

Hollywood-leffassa rosvo katkoo hälyttimen virtajohdon ja laite pimenee. Se on vain elokuvaa. Oikeasti turva-alan laitteissa on varakäyntiakku. Sen tehtävä on huolehtia laitteen toiminnasta sähkökatkoksen aikana. Tiesitkö, että oikeilla valinnoilla voi akun käyttöikää tehdä selvästi pidemmäksi.

Paloilmoitin, murtohälytin, poistumistievalot ja henkilöturvahälytin sisältävät akun tai akkuja, jotka huolehtivat laitteen sähkönsyötöstä jos virta katkeaa seinästä. Muuna aikana keskuslaite pitää akkua varauksessa. Vaikka akku ei joudukaan normaalissa käytössä rasitukselle, se kuolee 2-10 vuoden sisällä.

Melkoinen haitari kestoiässä, vai mitä? Akun vaihdon maksaja on varmasti kiinnostunut, miten voisi päästä lähemmäksi haitarin yläpäätä.  Muutaman seikan hallinnalla akkujen kesto voi olla moninkertainen siihen verrattuna että jättää ne huomiotta.

Pari sanaa varakäynnin perusteista

Keskuslaitteiden varakäynti perustuu pääsäätöisesti 12 voltin akkuihin. Poikkeuksiakin on, mutta keskitytään nyt oheisen kuvan kaltaiseen tavalliseen 12 voltin lyijyhyytelöakkuun, joka todennäköisimmin hälytinkeskuksesta löytyy.

Kun kaikki on hyvin, akku ei kuormitu. Se tarkoittaa, että akusta ei oteta sähköä. Painvastoin, keskuslaite pitää “seinäsähkön” avulla akkua täydessä varauksessa. Optimaalinen latausjännite akulle on noin 13,6 volttia. 24 voltin järjestelmissä akkuja on sarjassa kaksi peräkkäin, ja silloin tämän paketin latausjännite on 27,2 volttia. Tällaisella valmiuslatauksella akulla on parhaat selviytymismahdollisuudet.

Akun vastukset

Jotta akku voisi toimia pitkään ja luotettavasti, tulisi valita  tuore akku. Eihän akku mikään päivittäistavara ole, mutta vuosikausien varastointi heikentää akun varauskykyä. Varatontilämpötilakin ratkaisee. 20 asteessa säilytys onnistuu vuoden ilman ongelmia, 30 asteessa vain noin seitsemän kuukautta. 40 asteessa raja tulee vastaan noin neljässä kukaudessa.Tiettyyn rajaan asti akku kyllä elpyy asennuksen jälkeen, mutta jos kennot ovat ehtineet sulfatoitua, akku jää vajaatehoiseksi ja iältään lyhyeksi. Varastointilämpötilalla on siis merkitystä, samoin varastointiajalla.

Kun akku on asennettu, sen varauksenpitoikään vaikuttaa - yllätys, yllätys - oikea ympäristön lämpötila. Akut on suunniteltu kestämään parhaiten normaalissa huonelämpötilassa. Kymmenen lämpöastetta lisää pudottaa akun odotettavissa olevan kestoiän puoleen. Jos lämpöä on 40 astetta, akun ikä putoaa neljäsosaan. Akkujen sijoituspaikalla on siis merkitystä. Sama akku voi kestää seitsemän vuotta murtohälyttimen varakäyntiakkuna kodin vaatehuoneessa mutta lämmönjakohuoneen helteessä LVI-robotin akkuna loppu tule jo kolmessa vuodessa. Asennuspaikalla on siksi väliä.

Ympäristön lämpötilan lisäksi vihollisena on akkutilan lämpötila. Ehjä akku ei itse lämpene, mutta jos samassa kotelossa on hälyttimen elektroniikka, kannattaa huolehtia hyvästä ilmanvaihdosta. Joskus tapaan täyteen ahdettuja hälytinkeskuskoteloita, joissa ilma ei pääse kiertämään tai alakanttiin mitoitettu virtasyöttö lämmittää koteloa. Seurauksena silloinkin lyhentynyt akun ikä.

Akkujen koko on standardoitu. Tietyn ampeerimäärän sisältävät akut ovat tietyn kokoisia. Vaikka eri valmistajien akut näyttävät samanlaisilta, niiden ominaisuudet vaihtelevat.  Valmistajat tasapainoilevat edullisuuden ja laadun kanssa. Jos valmistaja haluaa tehdä edullisen akun, on säästettävä materiaaleissa. On selvää, että heikot materiaalit lyhentävät akun käyttöikää. Edullinenkin akku tulee kalliiksi. Jos halpaa akkua joutuu uusimaan kolme kertaa useammin kuin kallista. Lisäksi tulee vaihtokustannukset, ellet itse vaihda akkua.

Ennen akun asennusta on syytä vilkaista, ettei akkua ole kolhittu. Se on suunniteltu kestämään pudotuksen sylistä, mutta jälkiä siitä jää. Jos akun kulma on rutussa, kannattaa siis ottaa toinen akku. Sisuskalut voivat nimittäin vioittua pudotuksesta ja eristeet eivät enää pidä. Viallinen akku voi toimia useita kuukausia mutta sitten se hyytyy.

Kannatti siis kokea tämäkin päivä. Tämän tietopaketin avulla voit itsekin ottaa selvää, mikä Akuista Mikin on

AT

“Ei kai minun tarvitse olla huolissani, olenhan tilannut asennuksen  tunnetulta hälytinlaitefirmalta. Ja sähkömies, joka lupasi kaapeloida, on ollut luotettava sähköasennuksissa. Laitteetkin tulee tunnetulta maahantuojalta.” Annan ilmaisen neuvon: pidä silti varasi.

Vuosien saatossa olen huomannut, miten monet menevät vanhanaikaiseen ansaan hälytinasennuksissa. Jopa tuhansien eurojen asennus voi muuttua hyödyttömäksi tai tulla vikapesäksi, jos suunnittelussa, kaapeloinnissa ja asennuksessa sorrutaan oikoteihin. Ikävä kyllä, maahantuojatkin ovat joskus edesauttamassa katastrofia.

Tavallisin katastrofi tulee uudisrakennuksessa, jossa huomataan seinien levytysvaiheessa, että hälytinkin pitäisi laittaa. Sitten sähkömies saa lisätyön ja hän käy sähkötukusta ostamassa halvimman hälytinpaketin. Työmaalla hän kahvitauolla tutustuu systeemiin ja kaapeloi hatarin tiedoin ylijäämäkaapeleilla alimitoitetun järjestelmän. Ilmaisimet asennetaan sellaisiin paikkoihin, joihin vielä saa kaapelin vedettyä seiniä repimättä. En arvostele sähkömiehiä. He ovat vain olosuhteiden uhreja. Heidän pitää nyhjäistä tyhjästä. Työvälineetkin on paksumman kaapelin käsittelyyn.

Toinen onneton tapahtumaketju alkaa pakettitalon mukana tulevasta hälytinlaitteistosta. Keskuslaite on tarkoitettu kioskin kokoiseen rakennukseen. ilmaisimia tulee vakiomäärä (joka on liian suuri kyseiselle keskuslaitteelle), eikä ulko-ovien lukumäärää huomioida. Makuuhuoneitakin on enemmän kuin mitä yksi savuvaroitin pystyy vahtimaan.

Mihin pitää kiinnittää huomiota?

Kaikkein tärkeintä on suunnittelu: mitä laitteistolta halutaan ja mitä se saa maksaa. Jos omat voimavarat eivät riitä asian selvittelyyn, kannattaa kysyä apua jostain hälytyslaitefirmasta. Jos muu ei auta, lähetä rakennuksen pohjakuva sähköpostilla vaikka minulle (sähköpostiosoite on sivulla ” kuka tätä blogia pitää”) ja lyhyt selostus, mitä toivotaan.

Hälytyslaitteen ilmaisinten sijoittelua ei voi liikaa korostaa. Niin monessa isossakin asennuksessa on ollut surullista nähdä, miten ensin LVI-asentaja laittaa keskelle huoneen kattoa sisäänpuhallusventtiilin ja sitten tulee sähkömies, joka sähkökuvan mukaisesti asentaa sen viereen palovaroittimen. Ei tarvita pitkää matematiikkaa, kun tajuaa että ilmaisimen pölyyntyminen ja vikahälytykset ovat väistämättömiä. Toinen väärä paikka savuilmaisimelle on alle puoli metriä seinästä - tai seinä.

Nykyaja kotkotus tehdä kahden kerroksen korkuisia olohuoneita synnyttää omia murheita. Yleensä liikeilmaisin kaapeloidaan silloinkin katonrajaan, vaikka optimikorkeus olisi 2,5 metriä. Seurauksena on hankala (lue: kalliimpi)  asennuskorkeus ja riittämätön ilmaisimen toiminta-alue. Liikeilmaisin tulee asunnossa sijoittaa siten, ettei se missään nimessä ole kolmea metriä korkeammalla.

Ovien magneettianturit tulisi ensisijaisesti olla uppomallisia. Silloin ne eivät näy ulospäin ja ovat sabotoinnin kestäviä. Jos pintamallista anturia joudutaan käyttämään, kannattaa harkita sabotaasisuojattua mallia. Lisähuomiona vielä se, että magneettianturi on melko hyödytön oven saranapuolella. Tämä tulee ottaa jo kaapeloinnissa huomioon.

Jostain syystä keittiön kosteusilmaisin jää yleensä kaapeloimatta. En tiedä, onko näin vai tuntuuko vain siltä. Joka tapauksessa se kannattaa huolehtia, koska jälkeenpäin sen kaapelointi on monesti hankalaa.

Jotkut haluavat väkisin asentaa useita ilmaisimia  samaan silmukkaan. Niin tehden hankkii mustia pilviä tulevaisuuden taivaanrantaan. Keskuslaite ei tunnista saman silmukan eri ilmaisimia ja aiheettomassa hälytyksessä ei voi jälkeenpäin tietää, mikä silmukan ilmaisimista sen aiheutti. Sitten vaihdetaan kaikki silmukan ilmaisimet tai kokeillaan tuurilla vaihtaa vain osa niistä. Kannattaa hankkia sellainen keskuslaite, johon  mahtuu jokainen asennettava ilmaisin omaan silmukkaansa.

Tämä usean ilmaisimen laittaminen samaan silmukkaan on osaksi tavarantoimittajien syytä.  Ilmaisimen mukana tulevassa ohjelehtisessä on yleensä kuvattu, miten ilmaisimia kytketään useita samaan silmukkaan. Sellainen kuva pitäisi kieltää. Siitä on vain hankaluuksia asiakkaalle.

Ja sitten vielä kaapelointiasiaa. Varmin tapa kaapeloida on käyttää esimerkiksi MHS 3×2 kaapelia, kullekin ilmaisimelle oma kaapeli. Kaapelointi tähteen. Jos ilmaisimia joutuu ketjuttamaan, käytetään esimerkiksi MHS 5×2 kaapelia ja maksimissaan kolme ilmaisinta ketjuun. Älä käytä KLMA- tai KLM-kaapelia koska se jäykkyytensä takia on keskuksen päässä hankala. Jos tämä kappale ei tunnu selvältä, jätä kaapelointi jollekulle toiselle.

Huh, miten helpotti kun sain purkaa sydäntäni. Kunpa mahdollisimman moni ehtii lukea tämän, ennen kuin heillä on savuilmaisimet seinillä, liikeilmaisimet korkeuksissa ja ovien pintamagneetit saranapuolella. Ja kaikki tämä kaapeloituna yhteen silmukkaan.

AT

Elämä on vaarallista aikaa. Milloin tahansa se voi päättyä kuolemaan. Varsinkin, jos et tiedä, missä vaara on suurimmillaan.

Tiedätkö, missä on Suomen vaarallisin paikka? Se ei ole Helsingin Jakomäki eikä Itä-Suomen  Ilomantsi. Se löytyy yllättävän läheltä. Vuoden 2009 tilasto osoittaa, että naisille vaarallisin paikka on kotona, miehille vapaa-ajan liikunta. Seuraavaksi eniten naiset telovat itseään liikuntaharrastuksessa, miehet puolestaan kotosalla. Vuosittaisista haavereista kolme viidestä tapahtuu siis kotona tai vapaa ajalla.  Toki helposti ymmärrämme, että liikkuessa sattuu ja tapahtuu, mutta miten voi koti olla niin vaarallinen paikka?

Jokaisella ikäluokalla on vaaransa, mutta riskipitoisimmat kansankerrokset ovat nuoret miehet ja ikääntyneet naiset. Nuorukaisilla syynä on pohjaton luottamus taitoihinsa sekä ajatusta nopeammat raajat. Mummojen riesana on heikentynyt luusto ja lihaskunto. Varovaisuudesta huolimatta kaatumiset ja putoamiset voivat olla kohtalokkaita. Hyvän kuvan vuosittaisista tapaturmista antaa tutkimus, johon on linkki tässä.

Tapaturmaan joutuminen ei ole kohtalo tai sattumaa. Monesti tapaturma voidaan ehkäistä tai ainakin seurauksia lieventää. Vaikka nuorena saatu haaveri paranee paljon helpommin kuin ikääntyneenä, silti meidän kaikkien ikäisten on syytä suhtautua vakavasti vahinkojen torjuntaan. Koti- ja vapaa-ajan tapaturmissa kuolee Suomessa vuosittain noin 2000 ihmistä.

Mikä avuksi?

Onnettomuuksien ehkäisy on kaiken alku. Keskustelin Vanhustyön keskusliiton turvallisuusasiantuntijan Matti Lamposen kanssa, ja hän antoi hyviä vihjeitä kodin turvallisuuden parantamiseksi. Yleissääntö on, että meidän tulisi katsoa kotiamme kriittisesti miettien, missä voisimme liukastua, kaatua tai pudota. Hyvä apu tässä miettimisessä on turvallinen koti -sivusto, johon linkki tässä. Vaikka ennaltaehkäisy on parasta suojautumista, keskityn tässä artikelissa elektronisen suojauksen mahdollisuuksiin .

Tarvitsemme ulkopuolista turvaa mitä enemmän ikäännymme tai sairauden takia heikkenemme. Ja tavallinen normiperhekin voi erikoistilanteissa tarvita henkilöturvaa. oikeanlainen tekniikka tuo turvallisuudentunnetta ja tuo tarvittaessa avun nopeasti paikalle.

Kodin hälytysjärjestelmässä tulisi olla  kutsupainike, joka hälyttää avun paikalle. Kotihoito, ambulanssi, vartija tai vanhemmat olisivat siten yhden napin takana. Kiinteä kutsupainike on hyvä siksi, että sen paikka ei muutu ja sen löytää aina. Langattomassa painikkeessa on se etu, että se kulkee mukana.

Kännykkä alkaa olla jo niin vakiovaruste, että monelle se toimii myös “hätäpainikkeena”. On helppoa soittaa apua itselle. Niin tietenkin onkin, jos pystyy soittamaan. Hädän tullessa voi paniikki iskeä, eikä muista enää omaa nimeäänkään, puhumattakaan että pitäisi etsiä puhelimesta oikea puhelinnumero.

Itse ihastuin GSM-pohjaiseen hälytysnappiin, joka kertoo myös sijaintitiedot GPS:n avulla. Se on monikäyttöinen ja toimii kodin lisäksi kaikkialla, missä kännykkäkin. Siinä on iso punainen nappi, johon ohjelmoidaan tekstiviestillä hälytysnumero. Uudella tekstiviestillä sen voi aina halutessa muuttaa. Voit tutustua tähän laitteeseen tästä linkistä.

Kun nappia on painettu, saadaan kaksisuuntainen puheyhteys haluttuu puhelinnumeroon. Tämä on mainio seikka kun halutaan varmistaa, miksi nappia on painettu. Tämä hälytin on oiva apu myös dementikon valvonnassa (jos nappi saadaan kulkemaan henkilön mukana). Laite tekee automaattisen hälytyksen, jos henkilö poistuu tietyltä alueelta. Kaatuminen laukaisee myös automaattisen hälytyksen. Ja myös liian pitkään jatkunut liikkumattomuus.

Henkilökohtainen turvallisuus kehittyy jatkuvasti. Edullistuva ja kutistuva elektroniikka antaa uusia keinoja ratkaista turvallisuuskysymyksiä. Tosin parasta toimintaa olisi ehkäistä turvallisuuskysymyksiä kokonaan syntymästä. Joten hei; ollaan varovaisia siellä Suomen vaarallisimmassa paikassa.

Ennenmaailmassa Suomessa oli käytössä  hätänumerona 000. Kuka muuten sitä enää muistaa? Yleinen hätänumero 112 on ollut käytössä jo 19 vuotta ja se numero on tosiaan kaikkien tuntema. Tänään vietetään Suomessa 112-päivää, jonka tarkoituksena on edistää kansalaisten turvallisuusajattelua. Se on hyvä juttu. Mutta numeron 112 tunnettuus tekee sittä myös asiattomien soittojen kohteen. Se ei ole hyvä juttu.

Hätäkeskuslaitoksen sivuilta käy ilmi, että melkoinen osa 112 numeroon tulevista soitoista ei kuuluisi sinne. Joka neljäs puhelu on taskusoitto, resepti- tai numerotiedustelu, viikonpäiväkysely tai pitsan tilaus. Näistä soitoista on suoranaisesti haittaa, sillä pelkästään numerotiedusteluja tulee 100 000 vuodessa. Se on kymmen miestyövuotta!

Suurimmat syyt näihin harhasoittoihin on näppäinlukituksen puuttuminen kun puhelin laitetaan taskuun ja lisäksi joissakin puhelimissa on hätänumero yhden näppäimen takana. Myös riittävä alkoholin nauttiminen voi aiheuttaa että puhelimen näppäilyssä menee kakkonen ja kahdeksan sekaisin kun yrittää numerotiedusteluun.

Tiesithän muuten, että kännykällä voi soittaa hätäkeskukseen ilman sim-korttiakin jos akussa vain riittää henkeä. Sim-kortitonta puhelinta ei siis kannata antaa pikkulapselle leluksi.

On hyvä, että meillä on yleiseurooppalainen 112 numero tuttu. Sieltä se apu löytyy. Kun vielä saisimme sadattuhannet aiheettomat soitot karsittua niin eiköhän hätäkeskuslaitoksen työntekijät olisi paljon vähemmän stressaantuneita.

AT

“James Bond vilkaisee ympärilleen. Hän varmistuu, että kukaan ei ole näkemässä. Agentti 007 suuntaa kellonsa salaisia piirustuksia kohti ja painaa nappia. Vaikka kello on aivan tavallisen näköinen, se ottaa tarkan valokuvan kohteesta.” Vielä muutama vuosi sitten tämä oli vain elokuvaa, mutta nyt jokainen voi hankkia itselleen vakoilulaitteita. Tämä antaa jokaiselle aiheen kysyä: Vakoillaanko minua?

Vaikka elämässä ei olisikaan mitään piiloteltavaa, yksityisyys on ihmiselle tärkeä ja turvallisuutta tuova elementti. Poikkeuksen tekevät BB-sankarit, jotka hakeutuvat julkisuuteen ajatellen saavansa menestystä elämäänsä. Ohjelman katsojat puolestaan harrastavat tirkistelyä . Tosin tämä tirkistely on luvallista.

Normaalissa elämässä on rikosasia, jos jonkun yksityisyyttä loukataan. Mutta halpeneva tekniikka mahdollistaa yhä parempien ja pienempien tallennuslaitteiden valmistamisen. Nämä laitteet voidaan piilottaa savuvaroittimeen, pöytäkelloon, kuulakärkikynään tai auton kaukosäätimeen - tai rannekelloon. Pelottaako?

Lyhyt surffailu netissä tuo aika saldon muistikortille tallentavia tai radioteitse toimivia laitteita. Eivätkä ole pahan hintaisiakaan. Mitä sanot videotallentimesta, joka tallentaa muistikortille jopa tunnin pätkän videota ja itse laite on auton kaukosäätimen kokoinen ja näköinen? Kuvan laatukin on kohtuullisen hyvä.

Onko meidän siis pelättävä joka käänteessä vakoilijoita ja salakuvaajia? Todennäköisesti olet turvassa. Tavallinen ihminen on harmaata massaa, joka ei ole kiinnostava vakoilun kohde. Internetistä löytyy niin paljon valmiiksi paljastavaa aineistoa, että sen nauhoittaminen itse on ruudin keksimistä uudelleen. Lisäksi on paljastumisen pelko.

Tietysti on kaksi kiusallista ryhmää, joiden uhriksi saattaa joutua. Nämä ovat pukuhuoneiden ja sovituskoppien salakuvaajat ja pankkikortin tunnuksia bensa-automaattien luona väijyvät skimmerihemmot.  Näistä kahdesta ryhmästä ei enäempää tällä kerralla, koska nyt keskitymme nimenomaan järjestelmälliseen vakoilemiseen.

Jotta jotakuta kannattaa vakoilla, hänellä on oltava jotain todella houkuttelevaa. Saamme paremman käsityksen vakoilun hyödyllisyydestä jos käännämme asia toisinpäin: millaisia ihmisiä sinä haluaisit vakoilla?.

Mieti, onko sinulla jotain sellaista, mikä voisi kiinnostaa jotakuta tavallista enemmän: käytkö tuhrimassa öisin graffiteja naapurin seinään, pihistätkö työnantajasi kassasta tai oletko mukana huumekaupassa? Tai onko työpaikkasi vastuullinen tehtävä korkean teknologian yrityksessä, armeijassa tai valtiolla? Jos vastaat myöntävästi tämänkaltaisiin kysymyksiin, silloin kannattaa olla tarkkana. On perusteltua uskoa, että joku taho haluaa käyttää aikaa, vaivaa ja laitteita saadakseen sinut kiinni tai kaapatakseen tietojasi.

Ammattini puolesta olen tavannut vuosien saatossa henkilöitä, jotka kuuluvat vakoilusektorissa aivan omaan luokkaansa. He ovat täysin vakuuttuneita siitä, että joku käy heidän poissa ollessaan sekoittamassa olohuoneen maton hapsut, siirtelee alusvaatteita kaapissa tai kuuntelee heidän ajatuksiaan liesituulettimesta. Ulkopuolinen huomaa lyhyen keskustelun jälkeen näiden väitteiden mielettömyyden, mutta asiasta kertovalle ne ovat totisinta totta.

Harhaisten ajatusten hautominen ei ole rikos, eivätkä he saa vaivaansa hoitoa, jos eivät ole ympäristölleen tai itselleen vaaraksi. Ongelmallisinta on, että he jäävät yksin kuvitelmiensa kanssa ystävien kaikotessa ja kuvitelmat vahvistuvat niitä yksin hautossa. Jäljelle jäävillä mahdollisilla ystävillä ei ole keinoa heidän auttamisekseen ja sairaalloiset ajatukset voivat tarttua, kun niitä jatkuvasti toistetaan. Jos sinun ongelmasi on, että puhelintöpselistä lähetetään sinun päähäsi säteitä, parhaan avun saa terveydenhoidon ammattilaisilta.

Tavallisella tallaajalla ei ole suurtakaan vaaraa joutua salakuuntelun tai -katselun uhriksi. Varsinkaan jos ei ole salaisuuksia mielessä tai sydämessä. Jos tunnet, että sinua vakoillaan, kysy ensin läheisiltäsi heidän mielipiteensä. Ehkä pitääkin vain pyyhkiä pölyt ylähyllyltä

AT